Vihreillä valinnoilla on merkitystä | Case CERTEGO
CERTEGO Oy:n varastopäällikkö Mikko Kohonen havahtui muoviroskan määrään toden teolla keväällä 2021. Puistossa kävellessä silmiin pistivät maahan viskotut muovipakkaukset ja television luontodokumenteista mieleen syöpyivät kuvat jättimäisistä jätelautoista ja metsien hävityksestä. Jotain oli tehtävä toisin.
Mikko otti asian heti työn alle ja keskusteli Mercamerin asiantuntijan kanssa mahdollisuudesta päivittää keskusvaraston pakkaustuotteita ympäristövastuullisempiin versiohin. Mercamerilla ekologisten tuotteiden EkoSysteemi- konsepti on suunniteltu erityisesti helpottamaan ekologisten pakkaustuotteiden ja ratkaisujen valitsemista ja asteittaista siirtymistä kohti vihreämpiä valintoja, laatua ja toiminnallisuutta unohtamatta.
Ensimmäiseksi vaihdettiin kiristekalvot ja pakkausteipit ohuempiin, mikä vähensi pakkaamisessa käytetyn muovin määrää n. 56% ja bonuksena pienensi kuluja sekä suoraan, esim. yhdestä teippirullasta saatiin nyt n. 33% enemmän metrejä, että välillisesti logistiikassa. Lopputuloksena on siis sekä ekologisempi että kustannustehokkaampi pakkaus!
Pahvilaatikoillekin löytyi entistä kestävämpi vaihtoehto - Ruoholaatikko™.
"Mielenkiintoni heräsi heti, kun materiaalitoimittaja kertoi uudesta ”ruoholaatikosta”, joka ominaisuuksiltaan on identtinen, ellei jopa parempi kuin perinteinen pahvilaatikko, mutta sen valmistukseen on käytetty vähemmän energiaa ja vettä."
Ruoholaatikko™ on nimensä mukaisesti valmistettu 30% tuoreesta ruohosta ja 70% kierrätyspaperista. Ruoho on nopeasti uusiutuva raaka-aine, joka parhaassa tapauksessa voidaan leikata suoraan tehtaan viereiseltä kentältä. Lyhyet kuljetusmatkat ja ruohon luonnonvaroja säästä kasvutapa merkitsee jopa 40% säästöjä valmistusprosessin veden ja energian käytössä, sekä kokonaisuutena huomattavasti pienempiä CO2-päästöjä kuin perinteisessä pahvilaatikossa. Nykyään suurin osa CERTEGOn lähetyksistä loppuasiakkaille pakataan Ruoholaatikoihin.
Osana kokonaisuutta päivitettiin myös kuplamuoviset postituspussit kotimaisiin ja paperisiin. Paperipussimme on ihanteellinen ekologinen valinta lähetyksille, jotka eivät vaadi erityistä suojausta kuljetuksen aikana. Se on valmistettu huippulaatuisesta ja vastuullisesta FSC- ja PEFC- sertifioidusta kotimaisesta raaka-aineesta Pohjanmaalla. Pussit ovat täysin kierrätettäviä tai kompostoitavia ja täydellisesti biohajoavia ja kaikki painetuissa tuotteissa käytetyt värit ja liiimat ovat vesiliukoisia sekä elintarvike- ja kompostikelposia. Kaiken lisäksi paperiset postituspussimme on CO2-neutraaleja ja itseasiassa pienentävät CO2:ta ilmakehässä, sillä jokaista materiaalin valmistukseen kaadettua puuta kohden istutetaan kolme uutta.
Ekologisilla valinnoilla on myös monia markkinoinnillisia etuja. Mikko ajatteleekin pakkausmateriaaleja osana yrityksen arvoviestintää:
Minuun on aikoinaan iskostettu ajatus ”paketti on kuin yrityksen käyntikortti loppuasiakkaalle”. Ympäristökysymykset ovat entistä tärkeämpiä myös asiakkaillemme ja on hienoa, että voimme pakkauksillamme osoittaa asiakkaillemme, että myös me ajattelemme ympäristöä.
Helposti tulee ajateltua, että miten yksi pieni yritys voi vaikuttaa mihinkään. CERTEGOlla asiaa on mietitty toisin päin: koska pienemmällä yrityksellä on maltilliset volyymit, sen on huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja taloudellisesti kestävämpää tehdä rohkeitakin muutoksia ekologisempaan suuntaan.
Ymmärrän, että CERTEGOn volyymeilla ja muutoksilla, jotka tein pakkausmateriaaleihimme, emme saa pelastettua ympäristöä. Tärkeintä on kuitenkin edistää niitä asioita, joihin itse voi vaikuttaa. Toivonkin, että jokainen lukija miettii, miten itse pystyisi vaikuttamaan ympäristömme tilaan – oli kyseessä sitten iso tai pieni muutos.
Mikko on tyytyväinen Mercamerin kanssa tehtyihin muutoksiin ja kehuu Mercamerin aloittellisuutta ympäristöasioihin liittyen, sekä yhteistyön sujuvuutta materiaalinvaihdoksia suunnitellessa ja toteutettaessa. Pienemmälle yritykselle etuna hän nostaa esille, että Mercamer varastoi asiakkaidensa puolesta tuotteita ja toimittaa niitä menekin mukaan - tämä tarkoittaa, että pienemmilläkin käyttövolyymeilla voi hyötyä määräalennuksista, eikä resursseja kulu pakkausmateriaalien varastointiin.
Tärkeintä on loppujen lopuksi, että jokainen voisi pakata omien arvojensa mukaisesi ja olla ylpeä siitä, millaisissa paketeissa yrityksen logo on. Siinä me Mercamerilla olemme mieluusti avuksi, jo 49 vuoden kokemuksella. Pakkauksella on merkitystä.
Jos ympäristövastuu pakkaamisessa kiinnostaa ja päivitykset ovat ajankohtaisia nyt tai tulevaisuudessa - ota yhteyttä EkoSysteemi- asiantuntijaamme Mikko Lindevalliin | 050 574 7442 | mikko.lindevall@mercamer.fi tai omaan aluemyyjääsi!
Käärinnän automatisointi vaatii hyvän kumppanin | RoboPac Systems
Katsaus varastoon: Armoton kiire painaa päälle joka suunnalta, pakattavaa olisi jonossa vaikka kuinka, lähettämössä on ruuhkaa ja lavoja lattialla aivan liikaa. Lavojen välissä puikkelehtivat trukit ja vaunut samalla kun niiden ympärillä pyörii kyyryssä porukkaa kiristerullat käsissä käärimässä kuormia kasaan kun käärintäpisteelle ei mahdu.
Tämä kuulostaa varmasti tutulta jokaiselle varastolla tai pakkaamossa aikaansa viettäneelle. Käärinnästä muodostuu usein volyymien ja vaatimusten kasvaessa pullonkaula ja työturvallisuusriski. Lisää painetta aiheuttaa käärinnän ja kuormasidonnan laatukriteerejä valvovan lainsäädännön kiristyminen koko EUssa tulevina vuosina EUMOSin ansiosta, minkä takia käärintä tulisi voida standardoida.
Käärinnästä pitäisi siis tehdä nopeasti tehokkaampaa, laadukkaampaa, tuvallisempaa ja tasalaatuista. Vastaus on tietenkin automatisointi!
Mutta miten edetä? Täysautomatisointi tarkoittaa usein varaston kattavaa uudelleenorganisointia, uuden koneen tai linjaston käytön sisäistämistä ja merkittäviäkin investointeja - ja muutoksen pitäisi tapahtua kätevästi ilman pitkiä tuotannon seisauksia. Itsenäisesti automatisaatioharppauksen ottaminen onkin aikamoinen urakka - kerralla onnistuneeseen lopputulokseen vaaditaan hyvä ja asiantunteva kumppani!
Kun valitset Mercamerin kumppaniksi matkalle kohti tehokkaampaa käärintää, saat kumppaniksesi myös maailman johtavan automaattisten käärintäkoneiden valmistajan ja EUMOS-testaukseen erikoistuneen RoboPac Systemsin.
RoboPac Systems on panostanut huippulaatuisiin koneisiin ja uraauurtavaan teknologiaan, joka tähtää sekä lavasidonnan optimoimiseen että kalvon määrän vähentämiseen. Vaikka paremman sidonnan ja pienemmän kalvomäärän yhtälö vaikuttaakin epäloogiselta, se on itse asiassa nerokas. Kun kalvon laatua parannetaan, sitä voidaan ohentaa ominaisuuksia muuttamatta. Kun ohut ja laadukas kalvo kääritään siihen optimoidulla automaattisella käärintäkoneella saadaan nopea, tehokas ja huippulaatuinen sidonta, joka on testatusti EUMOS- vaatimusten mukainen.
Laadukas käärintä ohuemmilla kalvoilla on myös Mercamerin GreenTec- konseptin kärki ja näin ollen yhteistyö RoboPacin kanssa on syventynyt vuosien varrella entisestään. RP Systemsin asiantuntija Matteo Corelli kiteyttää:
RoboPac Systemsillä ja Mercamerilla on 100% sama filosofia ja tavoite: lavasidonnan parantaminen pienemmällä kalvonkulutuksella, jotta asiakkaamme saisivat parhaan mahdollisen käärinnän samalla säästäen pakkaus- ja logistiikkakuluissa.
Pienempi muovimäärä säästää selvää rahaa ja on luonnon kannalta vastuullisempi valinta. Kun asiakkaana käännyt Mercamerin puoleen lavakäärinnän tehostamiseksi, saat lyömättömän yhdistelmän: huippulaatuiset koneet RoboPacilta ja paikallisen asiantuntijan Mercamerilta kumppaniksesi käyttöönottoon ja optimointiin. Lopputuloksena on loistava sidonta vähemmällä muovinkäytöllä!
Tässä vielä viisi etua kumppanuudesta kiteytettynä:
- Sinua palvelee sekä Mercamerin koneasiantuntija täällä päässä että RoboPac Systemsin tiimi tehtaalla. Koko prosessi etenee alusta loppuun niin, että kaikki ovat kärryillä ja yhteistyö on saumatonta kaikkiin suuntiin.
- Saat käyttöösi Systemsin Techlab-testauskeskuksen, johon asiakkaat voivat lähettää lavoja testattavaksi. Monipuolisen testauksen avulla löydetään paras ratkaisu eri tuotteille ja eri olosuhteisiin, jonka lopputuloksena voidaan usein parantaa sidontaa mutta ohentaa kalvoa tai vähentää muovin määrää käärinnässä, johtaen säästöihin niin kuluissa kuin ympäristönkin kannalta. RoboPac on myös ainoa EUMOS- standardin sertifioiva käärintäkonevalmistaja.
- Hyödyt uusimmista käärintäinnovaatioista, kuten CUBE™- teknologiasta, joka mahdollistaa täysin mukautuvan automaattisen kalvonsyötön - aina oikea määrä kalvoa, oikeassa asennossa ja oikealla esikiristyksellä. Tässäkin säästät kuluissa ja ajassa sekä parannat käärinnän sidontalujuutta merkittävästi.
- RoboPacin Systemsin asiantuntijat asentavat koneet ja varmistavat toimivuuden ennen ja jälkeen käyttöönoton. Näin tuotanto ja pakkaaminen voivat käynnistyä nopeasti ja kitkattomasti automatisoinnin jälkeen. Mercamerin asiantuntijat kouluttavat kattavasti koneen käyttöön ja palvelevat kaikissa huoltotarpeissa.
- Meillä on pitkä ja tiivis suhde RoboPaciin toimijana niin Systemsin kuin muidenkin osastojen osalta. Jaamme tinkimättömät laatukriteerit sekä ratkaisukeskeisen asenteen ja arvostamme molemmin puolin sitoutunutta ja hyvää yhteistyötä. Olet lämpimästi tervetullut osaksi tätä kumppanuutta!
Jos pakkaamisen automatisointi on ajankohtaista yrityksellesi nyt tai tulevaisuudessa - ole yhteydessä asiantuntijaamme Jouni Koskiseen, jouni.koskinen@mercamer.fi | 050 353 4722 ja katso lisää: Pakkaamisen automatisointi